Lost and nothing found

Flunssassa pipo päällä kotona. En jaksa tehä mitään muuta ku nukkua. Ahistaa kaikki. Ahistaa tajuta, kuinka kaverit täällä on niin erilaisia kun minä. Samat piirit lukion jälkeen. Uusia ihmisiä tulee ja menee. Mikään ei oo pysyvää. Tunteet heittelee. En enää kestä Helsingin tunnelmaa. Oon aina nauttinu omasta seurastani, ja vaikka oon yleisesti sosiaalinen ni se on tosi uuvuttavaa. Haluisin vaan vetää peiton korville ja erakoitua. Kaverit pistää whatsappissa viestiä, enkä jaksa nostaa ees puhelinta mun vierestä niitä lukemaan. Kuulostaa vähän tyhmältä myöntää, mutta ei vaan kiinnosta yhtään mikään täällä enää. Mä oon alkanu tajuumaan, että muutan todennäkösesti vaan pakoon ihan kaikkea.
Mua ahistaa se, että asun rollossa keskustassa. Mä oon aina rakastanut kattoa ihmisiä, ja parasta on ollu asua tässä kämpässä, ku ikkunoista näkee itäväylän ja bussiaseman ja metroaseman ja niin hitosti ihmisiä. Nyt mä haluisin vaan kattoa puita.
Muuttoon 16 päivää kai, enkä jaksa enää odottaa. Järkkään läksärit parin viikon päästä ja tuntuu siltä että pitäs perua koko homma. Läksäreiden ideanahan on nähä kaikkia vikaa kertaa ja hyvästellä. En mä jaksais niitä kavereita ees sitä vikaa kertaa nähä. Jospa mä vaan ottasin junan ja karkaisin nyt.
Käytiin tänään Jassun kaa syömässä ja mietittiin kuinka tuun varmaan muuttumaan lapissa. Musta tulee ihan täys juntti, eikä se haittaa mua kyllä yhtään.
Oon ajatellu jo vähän suunnitelmia rollo vuoden jälkeen. Vuokrasopparihan mulla on vuodeks nyt eteenpäin, ja jos en nyt mitään vauvoja ja miestä hanki, nii aattelin lähteä jonnekki ihan muualle. En usko, että palaan enää koskaan Helsinkiin asumaan.