Nyt avaudun aiheesta joka on vahvasti osana mun elämää joka päivä.
Olin lapsena ja esiteininä tosi urheilullinen, ikäisiini verrattuna pitkä ja nopeesti kehittynyt. Harrastin kaikkea tanssista pesikseen, ja eniten pikajuoksua yleisurheilussa. Tanssi on aina ollu mulle tosi sydäntä lähellä oleva juttu ja tosi vapauttava harrastus. Valitettavasti aktiivisen tanssimisen lopetin yläasteella, niinkun lähes kaiken muunkin urheilun. Salilla oon käyny aina vaiheittain ja tehny muita juttuja kunnes kyllästyn. 17-18vuotiaana aloin juhlimaan ihan hulluna ja muutettua omaan kämppään niihin aikoihin en ostanu kotiin ruokaa, pelkkää alkoholia. Olin normaalipainoinen ja tähän astisen aikuisiän "parhaimmillani" ulkonäöllisesti. Aloin menettää vihdoinki lapsuuden pyöreyttä ja näytin naiselta. Ruuan suhteen olin täysin sekasin ja epätoivosesti pidin painoa kurissa. Sitten alko pitkä seurustelusuhde, joka vei mut huonoon suuntaan ja lihoin 10kg vuoden aikana. Kyseisen suhteen loppumisesta on nyt n.2,5v jonka aikana oon lihonnu toiset 10kg. Eli 20kg muutamassa vuodessa aikuisiällä. Se on paljon. Se on kumminki tullut sen verran hitaalla tahdilla, etten oo kokenut semmoista MIKÄ TOI MAKKARA ON!?-valaistumista missään vaiheessa.. Ennen kuin tän vuoden puolella tosiaan havahduin siihen miten mun vartalo on täysin muuttunut. Mä olen muuten expertti itsekusetuksessa. Ei tää yks jätski lihota. Kyl toi mekko viikon päästä taas mahtuu. Oon vissiin tulossa kipeeks ku oon näin turvonnu jne... Oon vissiin elänyt semmosessa ajatuksessa, ettei pari kiloa tähän lisää haittaa, ettei se ulkonäkö paljoa muutu. Mutta yhtäkkiä painoa onkin 20kg ekstraa, ja sen tosiaan huomaa.
En oo koskaan ollu sujut ulkonäköni kanssa. Mulla on aina ollut isot rinnat, joka on ollu tosi häpeällistä mulle.
Mua on aina kiusattu siitä, ja haukuttu läskiksi niin kauan kun muistan. Läskiä edes näkemättä! Mulla on myös aina ollut aika isot posket, ja babyface muutenki. Oon sen perusteella kuvitellu että oon tosi isokokonen ja yököttävä. Nyt kuvia katsoessa, näytän 18vuotiaana mun mielestä just sellaselta kun mun kuuluisi nytkin näyttää. Ei turhan hoikka, muttei turhan lihavakaan. Normaali. Ihan tavallinen. Kunpa olisin sen sillon tajunnut. Toisaalta, onko kukaan koskaan täysin tyytyväinen ulkonäköönsä? Varsinkaan nuorena?
Vaikka mua haukutaan usein vielä läskiksi ja kuulen ulkonäöstäni usein varsinkin miehiltä kommenttia, mä en koe olevani menetetty tapaus missään nimessä. En ui itsesäälissä, enkä todellakaan koe olevani sairaalloisen lihava. Ylipainoinen olen, se on selvä. Mulla on silti melko hyvä itsetunto ja kannan itseni ylpeenä kadulla. Se on monelle ongelma, ja kuulen haukkumista vieläkin aikuisilta ihmisiltä melko usein. Se on käsittämätöntä. Koulukiusaamisen ymmärrän, mutta se että aikuiset ihmiset alentuu haukkumaan muiden ulkonäköä on niin lapsellista ja tyhmää, huh! Pistää tosi vihaiseksi muiden arvostelu. Miksi mun pitäisi häpeillä itseäni, tai piiloutua kotiin koska näytän jonkinmielestä väärältä. Olen silti ihminen, ja yhtä arvokas kuin kuka tahansa muukin.
Valehtelisin jos väittäisin, että olen iloinen ja onnellinen tämän näköisenä. En ole big and proud! henkinen, mutta annan toisten olla jos niin haluavat. Minä haluan olla se urheilullinen ja iloinen tyttö, jota olin joskus. Rakastin urheilua ja se oli minulle hauskaa puuhaa, ei pakote tai laihdutuskeino!
En mene nyt sen enempää yksityiskohtiin omista kokemuksistani, mutta kävin tänään ravitsemusterapeutilla Syömishäiriökeskuksessa. Tajusin, että mun ongelmat syömisen ja lihoamisen suhteen on loputtava. Kilot ON saatava kuriin, koska en nauti tässä vartalossa elämisestä yhtään. Sain sieltä todella hyvät neuvot ja ohjeet miten edetä terveellisesti. Ja prosessi terveelliseen mieleen alkaa terveellisistä rytmeistä, jotka multa puuttuu tällä hetkellä kokonaan. Mulla katkes ajatus aika monta kertaa tän tekstin aikana, mutta haluan vaan sanoa kaikille, että tehkää töitä iloisuutenne eteen. SINÄ olet elämäsi tärkein ihminen. Älkää ikinä antako periksi, älkääkä ajatelko kaiken olevan menetettyä jos lipsahdatta asioissa. Kaikilla on elämässään oman arvoisensa ongelmat, ja kaikilla on välillä hankalaa. Kukaan ei ole toista arvokkaampi tai parempi. Olet erittäin arvokas itsellesi ja läheisillesi kun olet iloinen oma itsesi.
Olisi muuten ihana kuulla teidän mieltänne harmittavia asioita.. Nyt tähän väliin tosiaan niitä vanhoja kuvia.. niitä on aina hauska kattoa!
2008-2010
2010-2013
Ja loppuun tietty yks lemppari biisi, joka toki sopii tähän vallan mainiosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sen ku kysyt!